Kaatuneitten vanhempien ja sisarusten perinne
Kaatuneitten sotilaiden lähiomaisia oli noin 180 000, kun mukaan otetaan äidit ja isät (noin 100 000), vaimot (noin 30 000) ja lapset (50 000). Sotilaan kuolema kosketti muutakin lähipiiriä, sisaruksia ja isovanhempia sekä miehen mahdollista morsianta, mutta heitä ei laskettu omaisiksi eivätkä he kuuluneet organisoidun huoltotoiminnan piiriin.
Oman pojan kaatuminen sodassa aiheutti perheelle suuren trauman. Kaatuneitten isät kokivat poikiensa kuoleman syvästi. Lapsensa isämaalle ”uhrannut” äiti oli esikuvallinen hahmo. Samoin kuin sotalesken, hänen oli yritettävä kätkeä tunteensa. Sisarusten suru oli unohdettua surua kuten sotaorpojenkin suru.
Äidin ja pojan suhde sankarikuoleman kuvassa oli keskeisin ja ihanteellisin. Tämä on ymmärrettävää, sillä olihan kaksi kolmasosaa sankarivainajista nuoria, jotka eivät olleet vielä perustaneet omaa perhettä. Perheistä saattoi kaatua useitakin poikia. Juhlapuheissa korostettiin äitien merkitystä uhrivalmiiden nuorukaisten kasvattajina. Korkeimmalle sotilasjohdolle isänmaallinen äitimyytti oli hyödyllinen asia.
Marsalkka Mannerheimin päiväkäsky (N:o 60) osoitettiin suoraan äideille. ”Se olkoon tulevillekin sukupolville tunnuskuvana äidin pyhästä kutsumuksesta kasvattaa tämän kansan lapsiin palava vapaudentahto, joka ikuisiksi ajoiksi on turvaava maallemme kalliisti lunastetun itsenäisyyden ja kansallemme sisäisen suuruuden.”
Äitien kasvatusvastuun korostaminen herätti myös arvostelevaa keskustelua. Isien rooli näyttäytyi etäisempänä; ihannetarinoissa isä oli jo aikaisemmin kaatunut maansa puolesta kuten hänen poikansa nyt vuorostaan.
(Lähteet: Leskien ja orpojen tukena vuosikymmenten saatossa – Agricola (agricolaverkko.fi), Kemppainen, I. 2006, Isänmaan uhrit. Kaskimies, E. (toim.) 1970. Puhtain asein. Suomen Marsalkan päiväkäskyjä vuosilta 1918-44.Sepponen, K. 2020. Sururisti. A 550/18.8.1944)