Joulu jo ovelle kolkuttaa 

Vaikka ikkunasta ulos katsoessa ei uskoisi, niin kohta on joulu. 

Jouluun liittyy paljon tapoja ja perinteitä, jotka tulee toistaa vuodesta toiseen samanlaisena. Suomalaisia tai suomalaisten omaksumia jouluperinteitä ovat esimerkiksi saunominen, haudoilla käynti, joulukinkku, lanttu-, porkkana- ja perunalaatikko sekä rosolli, joulukuusi, joulukirkko ja joulumusiikki.  Moni meistä voisi todeta, että eihän ilman tuota kaikkea tule joulua.  

Minun lapsuudenkodissani joululounas korvattiin täytekakulla. Pitkään oletin sen kuuluvan jouluperinteisiin, mutta tapa tulikin siitä, että isoäitini oli syntynyt jouluaattona ja kakkukahvit olivat ”mamman” syntypäiväkahvit. Edelleen minun aattooni kuuluu kakkukahvit kaiken muun totutun keskellä. Hieman kiistelemme puolisoni kanssa siitä, pitäisikö kakku kuitenkin korvata heidän sukunsa tavalla syödä levypiirakkaa liemen kanssa. Omista perinteistä on kovin vaikea luopua. 

Jouluperinteitä voi synnyttää uusiakin. Perheessäni on muutaman vuoden ajan ollut perinteenä antaa toiselle perheenjäsenelle lisälahjaksi kirjastosta lainattu kirja. Kirja pitää valita siten, että ajattelee saajan oikeasti pitävän siitä. Täytyy sanoa, että tapa on tuottanut hienoja lukukokemuksia ja hauskoja hetkiä, kun perheemme jäsenet ovat perustelleet, miksi valitsivat juuri kyseisen kirjan sisaruksilleen tai vanhemmilleen. Huoltoviestikin on pyrkinyt luomaan uusia perinteitä eri vuosikymmenillä, esimerkiksi julkaisemalla joulureseptejä. Resepteistä maistinpala tässä lehdessä.  

Joulun ytimeen liittyy yhdessäolo läheisten kanssa. Ainolassa joulu oli riemukasta yhdessäoloa ja muistokirjoituksissakin korostuu yhdessäolon merkitys.  Yksinäisyys riipaisee erityisen voimakkaasti juuri jouluna, siksi sydämestäni toivon, että yksinäistä joulua viettävä on voinut ainakin ennen joulua nauttia yhdessäolosta vaikkapa omassa sotaorpoyhdistyksessä. 

Tässä lehdessä oli tarkoitus huomioida hieman nuorempiakin lehden tilaajia. Lehden jutuista välittyvä moninaisuus antaa viestin siitä, että mukaan mahtuu kaikki ja kaikki ovat tervetulleita. Toivon myös, että elämänmakuiset kertomukset koetusta herättävät kiinnostuksen oman suvun perinnettä kohtaan ja ylpeyttä ja halua vaalia henkistä pääomaamme. Juuri joulu on perinteitä täynnä. 

Jouluna vedän ”mamman” neulomat villasukat jalkaan, koristelen isoisäni istuttaman kiinanruusun, menen kirkkoon mummon antama koru kaulassa ja juon perheeni kanssa glögit sotakoira Tiituksen vartioivan katseen alla. (Tiituksen tarinan voitte lukea tästä lehdestä). Samalla olen kiitollinen edellisille sukupolville siitä, että minulla on mahdollisuus nauttia tästä kaikesta. Oikein perinteikästä ja hyvää joulunaikaa kaikille lukijoille! 

Nina Harjulehto