Suurenna tekstikokoa: AAA

Jo toinen koronan värittämä vuosi lopuillaan

Suomen ensimmäinen koronavirustartunta vahvistettiin 29. tammikuuta 2020. Olen seurannut koko pandemian ajan aiheeseen liittyvää kirjoittelua eri lehdissä. Helsingin Sanomat, tuo mainio aamukahviseuralaiseni, ei ole julkaissut ainuttakaan lehteä kohta kahden vuoden aikana ilman koronaa käsittelevää juttua. Samanlainen ilmiö on nähtävissä myös aikakausilehtien artikkelitarjonnassa sähköisistä medioista puhumattakaan.

Kun vuosi sitten keväällä pyysin lehtemme lukijoita kirjoittamaan selviytymisestään pandemian kurimuksessa, ajattelin toiveikkaana, että pitää ehtiä saada ”karanteeniin suljetuilta senioreilta” selviytymistarinoita talteen, ennen kuin näin ainutlaatuinen globaali ilmiö olisi historiaa. No, eipä tuolla kiirettä olisi ollut. Jokaisessa lehdessä meilläkin on korona ollut läsnä tavalla tai toisella.

Viime aikoina onneksemme jo hyvin positiivisessakin mielessä, koska senioriväestö on suhtautunut vastuullisesti rokotusten ottamiseen ja siten ollut edistämässä niin liiton kuin yhdistystemme tapahtumien toteutumista. Sain soiton eräältä Hengellisillä ja kulttuuripäivillä olleelta juhlavieraalta. Hän koki saaneensa kuin lahjan – mahdollisuuden tavata ensimmäisen kerran kahteen vuoteen muita sotaorpoja.

Koronasta huolimatta ja koronaa huomioiden olemme saaneet pidettyä myös liittokokouksen, alueelliset yhdistyspäivät, STEA-rahoitteisen sotaorpojen tuki- hankkeen tapahtumia, yhdistysten juhlavuosijuhlia, kesäretkiä ja pienempiä kokoontumisia. Suuri osa liiton hallituksen ja yhteistyötahojen kokouksista on onnistuneesti sujunut etäyhteyksin digitaitojen vahvistuttua. Toisaalta läsnäolokokousten yhtenä suurena arvona on ihmisten kohtaaminen kasvotusten.

Kerrottakoon vielä, että kaikki tämän vuoden Huoltoviesti-lehdetkin on tuotettu etäyhteyksin: Uudestakaupungista, Keravalta, Espoosta ja Joensuusta käsin.

Vuoden viimeisen lehden kolahtaessa postiluukuista, monessa yhdistyksessämme on yhteiset joulujuhlat pidetty ja rauhoitutaan joulun viettoon. Itselleni tällä joululla on erityinen merkitys – siitä seuraavassa lehdessä lisää.

Lehden toimitusneuvoston puolesta kiitän juttujen kirjoittajia aktiivisesta osallistumisestanne yhteisen jäsenlehtemme tuottamiseen. Sydämellinen kiitos myös teille hyvät lukijat palautteistanne.

Tunnelmallista joulun aikaa toivottaen,
Pirjo Tolvanen

Huoltoviesti on Kaatuneitten Omaisten Liiton jäsenlehti

Huoltoviesti on Kaatuneitten Omaisten Liiton toimittama ja julkaisema sotaleskien, sotaorpojen ja muiden kaatuneitten omaisten jäsenlehti. Vuonna 2022 lehti ilmestyy viikoilla 11, 25, 44 ja 50. Lehden painos on n. 8.000.

Lehden hinta, tilaaminen ja peruutus

Liittokokouksen v 2021 päätöksellä lehti toimitetaan kaikille jäsenille. Jäsenmaksu vuonna 2022 on 15 euroa, joka sisältää myös lehden. Yhdistykset perivät tämän maksun jäseniltään alkuvuodesta ja tilittävät liittoon. Muille kuin yhdistyksen jäsenille lehden vuosikerta maksaa 25 euroa.

Vuotta 2022 koskevat lehtitilaukset ja peruutukset on tehtävä tammikuun aikana liiton toimistolle puh 050 550 3556. Mikäli peruutusta ei ole tehty, tilaus jatkuu kestotilauksena, joka laskutetaan helmikuun 2022 aikana lehden saajalta. Lehden voi tilata oheisella tilauslomakkeella tai soittamalla liiton toimistolle.

Lehden toimitusneuvosto

Huoltoviestin toimitusneuvoston puheenjohtaja on päätoimittaja Nina Harjulehto. Muut toimitusneuvoston jäsenet ovat: Annikki Pakkanen, Pirjo Koskenrouta, Pirjo Tolvanen ja toimitussihteeri Pertti Kokko.

Haluatko kirjoittaa lehteen?

Julkaisemme aktiivisesti lukijoidemme artikkeleita sekä kuvia osana lehteä. Haluaisitko tuottamasi artikkelin tai valokuvan mukaan seuraavaan julkaisuun? Lue tarkemmat toimintaohjeet pdf-ohjeistuksesta.


 

Tilaa Huoltoviesti-lehti oheisen tilauslomakkeen avulla


     

    Huoltoviesti-lehden arkisto

    1 2 3