Suurenna tekstikokoa: AAA

HUOLTOVIESTILEHTI 1 / 2021 PÄÄKIRJOITUS

KIITOKSET YHTEISTYÖSTÄ JA ONNEA TULEVAAN
Hyvät lukijat ja ystävät vuosien varrelta. Olen vuoden 2021 alusta siirtynyt terveydellisten syiden takia eläkkeelle toimittuani kahdeksan vuotta tämän lehden päätoimittajana. Haluan kiittää teitä erinomaisesta yhteistyöstä näinä vuosina. Ilman teidän lehteemme lähettämiä artikkeleita, ajatuksia, valokuvia ja muuta materiaalia lehti ei olisi nykyisenlainen, eikä sitä olisi voitu kehittää eteenpäin niin kuin olemme yhdessä tehneet.
Huoltoviestilehdestä oli jo aikaisemmin päätetty tehdä liiton kaikille jäsenille postitettava jäsenlehti vuoden 2013 alusta kun aloitin lehden päätoimittajana. Niinpä lehden painosmäärä kolminkertaistui noin 10.500 kappaleeseen, mikä samalla pakotti myös lehden kustannusten tarkkaan analysointiin. Sen seurauksena lehteä kehitettiin mm. paperilaadun, postituksen ja jakeluvaihtoehtojen sekä painoajan suhteen. Samalla liiton jäsenmaksua jouduttiin tarkistamaan muutamia euroja ylöspäin. Näin jälkeenpäin tarkasteltuna nämä toimenpiteet olivat onnistuneita ja Huoltoviestilehti on edelleen lukijapalautteiden mukaan säilyttänyt asemansa kaatuneitten omaisten omana lehtenä. On hyvä muistaa, että samaan aikaan maamme lehti- ja media-alalla on tapahtunut suuria muutoksia ja monet lehdet ovat fuusioituneet, lopettaneet toimintansa tai muuttuneet pelkästään verkkolehdeksi.
Huoltoviestilehdessä on vuosien varrella tuotu esille ne sotaleskien, sotaorpojen ja muiden kaatuneitten omaisten mieleenpainuvat tapahtumat, joita te hyvät jäsenet olette järjestäneet Suomessa ja rajojemme ulkopuolellakin ja joista olette kirjoittaneet lehteemme. Kun selaan näiltä vuosilta säästämiäni lehtiä, näen monien teidän tutut kasvot ja muistan tapaamisemme eri puolilla Suomea.
Jätän Huoltoviestilehden päätoimittajuuden luottavaisena Pirjon käsiin, joka on ollut tekemässä ansiokkaasti lehteä kanssani vuoden 2013 alusta asti. Olemme yhdessä Pirjon sekä nykyisessä toimitusneuvostossa Pertin, Annikin ja Pirjo K:n kanssa tehneet ja kehittäneet lehteä teille hyvät lukijat. Haluankin sydämestäni kiittää kaikkia toimitusneuvostossa vuosien varrella mukana olleita yhteistyöstä ja toivotan teille kaikille onnea ja terveyttä tulevaan!
Jarmo Hietanen

Sydämelliset kiitokset myös omasta puolestani Jarmolle hyvästä, vuosien mittaisesta yhteistyöstä. Tästä on hyvä jatkaa, tuttujen tehtävien ja henkilöiden kanssa.
Ajatelkaapa, että olemme eläneet kokonaisen vuoden maailmanlaajuisen koronapandemian varjostamassa maailmassa. Poikkeuksellinen aika kokoontumisrajoituksineen on syvästi vaikuttanut järjestömme toimintaan. Tapahtumia ja tilaisuuksia on jouduttu perumaan tai järjestetty pienimuotoisina, mutta sitäkin arvokkaampina. Tämän lehden sivuilla on tunnelmakuvia loppuvuoden tapahtumista.
Nostetaan hattua itsellemme, että olemme koettelemuksesta näinkin hyvin selvinneet. Toistemme huomioimisella varsinkin näinä poikkeusaikoina on suuri merkitys – mustikkasoppaa naapurille, on sydäntä sykähdyttävä osoitus lähimmäisen rakkaudesta.
Huoltoviesti-lehteä kehitämme edelleen pienin askelin – ehkäpä huomasit jo hieman uudistuneen ulkoasun. ”Terveydeksi”-palstalla tuomme esille hyvinvointiamme lisääviä asioita – nauru pidentää ikää, sanotaan!
Valtakunnan laajuinen lukijakunta huomioiden, aloitamme murteella kirjoitettujen juttujen sarjan. Jutut voivat olla humoristisia ja viihdyttäviä tai jotakin aivan muuta – päätät itse, mistä haluat kirjoittaa.
Viime keväästä alkaen olemme julkaisseet STEA- rahoitteiseen, sotaorpojen- tuki hankkeeseen liittyviä tapahtumajuttuja. Hyvää mieltä tuovat ja yhteisöllisyyttä lujittavat tapahtumat ja jutut saavat jatkoa tänäkin vuonna. Joko kävit kuuntelemassa podcastin liiton nettisivuilta www.kolry.fi? Osallistu samalla sotaorpojen palvelutarpeita kartoittavaan kyselyyn. ”Netittömät” voivat täyttää lehdessä olevan lomakkeen, postimaksu on jo maksettu. Hyvää kevättä ja terveyttä toivottaen,
Pirjo Tolvanen

Huoltoviesti on Kaatuneitten Omaisten Liiton jäsenlehti

Huoltoviesti on Kaatuneitten Omaisten Liiton toimittama ja julkaisema sotaleskien, sotaorpojen ja muiden kaatuneitten omaisten jäsenlehti. Vuonna 2023 lehti ilmestyy viikoilla 11, 25, 45 ja 50. Lehden painos on noin 8 000.

Lehden hinta, tilaaminen ja peruutus

Lehti toimitetaan kaikille jäsenille. Jäsenmaksu vuonna 2023 on 15 euroa, joka sisältää myös lehden. Yhdistykset perivät tämän maksun jäseniltään alkuvuodesta ja tilittävät liittoon. Muille kuin yhdistyksen jäsenille lehden vuosikerta maksaa 25 euroa.

Vuotta 2023 koskevat lehtitilaukset ja peruutukset on tehtävä tammikuun aikana liiton toimistolle puh 050 550 3556. Mikäli peruutusta ei ole tehty, tilaus jatkuu kestotilauksena, joka laskutetaan helmikuun 2023 aikana lehden saajalta. Lehden voi tilata oheisella tilauslomakkeella tai soittamalla liiton toimistolle.

Lehden toimitusneuvosto

Huoltoviestin toimitusneuvoston puheenjohtaja on päätoimittaja Nina Harjulehto. Muut toimitusneuvoston jäsenet ovat: Pirjo Koskenrouta, Mika Kurki, Riitta Uusi-Kokko ja toimitussihteeri Marju Hulttinen.

Lehden taittaja on Markku Laitinen.

Haluatko kirjoittaa lehteen?

Julkaisemme aktiivisesti lukijoidemme artikkeleita sekä kuvia osana lehteä. Haluaisitko tuottamasi artikkelin tai valokuvan mukaan seuraavaan julkaisuun? Ota yhteyttä toimitussihteeriin, marju.hulttinen@kolry.fi

 


 

Tilaa Huoltoviesti-lehti oheisen tilauslomakkeen avulla


     

    Huoltoviesti-lehden arkisto

    1 2 3