Uudet tuulet puhaltavat
Tammikuun 2. päivänä 2013 istahdin ensimmäisen kerran työpöytäni ääreen Kaatuneitten Omaisten Liiton toimistolla. Järjestöhallinnon tehtävät olivat tuttuja jo vuosikausien kokemuksella.
Liittomme jäsenistö otti karjalaiset sukujuuret omaavan, sosiaalisen ja arvatenkin joskus vähän liiankin iloisen tulijan myönteisesti vastaan. Valtakunnallisessa, muutaman työntekijän liitossa, ei työtehtävistä ole koskaan ollut puutetta. Työnpaljoudesta selviää vain panostamalla reippaasti omaa aikaa, välillä viikonloppujakin käyttäen. Työnarkomaanille riittävät onnekseni lyhyet yöunet ja taas on virtaa seuraavan päivän haasteisiin.
Yhtenä rakkaimmista työtehtävistä on lehden tekeminen – niin työlästä kuin se toisinaan onkin.
Huoltoviesti-lehdellä on pitkät perinteet; vuodesta 1945 alkaen se on ollut kiinteä yhdysside kaatuneiden omaisille. Alkuvuosikymmeninä lehti sisälsi pääasiassa etuuksiin liittyvää lainsäädäntöä ja informaatiota. Jäsenkunnan ”nuorentuessa” 2000-luvulla, sotaorpojen yhdistystoiminnan virittyä, elämäntarinat tulivat suureksi osaksi lehden sisältöä. Järjestölehteen oleellisesti kuuluvat yhdistysten tilaisuudet ja liiton vuosittaiset tapahtumat kuvaavat toimintaa laajemminkin.
Viime vuosien aikana, lukijoiden toiveesta, lehden sisältöä on pyritty uudistamaan hieman kevyempään suuntaan, unohtamatta tietenkään tärkeiden perinteiden vaalimista.
Yhdistysten toiminta on vahvasti esillä tässäkin lehdessä. Suurella kiitollisuudella ajattelen vaikkapa 75 vuotta toimineiden yhdistysten aktiiveja, jotka voimiaan säästämättä ovat uurastaneet yhteisen hyvän eteen. Taitaa olla Mikkelin Kaatuneitten Omaisten rautarouvilla maailmanennätykset hallussaan: Pirkko Aarnio yhdistyksen sihteerinä 63 vuotta ja Eila Pesonen rahastonhoitajana 47 vuotta!
Kädessäsi olevalla lehdellä on minulle erityinen merkitys ”lehtimieshommissani”, kuten lapsuudessani lehtiä tekevistä sanottiin. Olen nimittäin jäämässä eläkkeelle toiminnanjohtajan tehtävästä ja siten myös viimeistä kertaa Huoltoviestin päätoimittajana. Meillä nämä kaksi tehtävää kulkevat käsikädessä.
Hyvällä mielellä jään eläkkeelle – Ninasta on tulossa erinomainen liiton toiminnanjohtaja ja lehtikin saanee päätoimittajan vaihtumisen myötä uusia raikkaita tuulia.
Sydämelliset kiitokset yhteistyöstä toimitusneuvostolle ja lehden lukijoille!
-Pirjo Tolvanen
Kiitän Pirjoa hänen tekemästään työstä. Työuran huipentumana varsin toiminnantäyteinen vuosi toiminnanjohtajana. Pirjo on antanut minulle hyvät eväät jatkaa tulevien tehtävien parissa. En voi todeta, kuten Pirjo totesi lehdessä 1/2021, ”tuttujen tehtävien parissa ja henkilöiden kanssa”. Työni muuttuu projektipäällikön tehtävistä liiton päivittäisestä toiminnasta vastaamiseen. Jäsenistöstäkin olen tavannut vain osan, olenhan tehnyt työtä koronan varjossa. Ilolla kuitenkin odotan uusia tehtäviä ja jäsenistöön tutustumista.
Lehden ilme pysyy tuttuna ja turvallisena, mutta pieniä mausteita toki päätoimittajuuden vaihtuminen tuo mukanaan.
Alkukesän lehden teemaa voisi luonnehtia sanalla muutos. Se on ensimmäinen lehti, jossa päätoimittaja on vaihtunut, liittokokous on ehkä tuonut uutta koko järjestön toimintaa ja yhteiskuntakin ympärillämme on muutoksen kourissa monella tapaa. Muutoksen keskellä perinteinen ja tuttu, sellaisenaan hyvä, on myös tärkeää huomata.
Syksyn lehdessä voimme nauttia tuokiokuvista Hengellisiltä- ja kulttuuripäiviltä. Työtä päivien eteen on jo nyt tehty kovasti ja ohjelma tulee olemaan erittäin hyvä. Voin jo tässä vaiheessa ounastella, että lehdestäkin välittyy juhlan arvokkuus ja yhdessä olemisen tärkeys. Lehdessä 4/2020 oli Kaarina Kerttulan kirjoitus otsikolla: ”Juhla, jota ei tullut”. Toivottavasti voimme syksyllä lukea artikkelia: ”Juhla joka tuli, näkyi ja kuului”.
Joulunumerossa esillä ovat yhdistystemme nuoremmat jäsenet ja näkökulmaakin käännetään hieman tulevaisuuteen. Toki lehdessä on tilaa muistoille, hartauskirjoituksen syville sanoille ja yhdistysten tapahtumille.
Huoltoviesti on yhdistyksen jäsenlehti. Se tulee olla jäsenkuntansa näköinen. Jäsenkuntaan mahtuu yli 50-vuoden ikähaitari, jos tukijäsenet huomioidaan. Jäsenistö on levittäytynyt Hangosta Ivaloon ja muutamia jäseniä asuu Suomen rajojen ulkopuolellakin. Elämäntaipaleet ovat olleet hyvin erilaisia, mutta kaikkia kuitenkin yhdistää jollakin tavalla sota ja sen seuraukset. Toivottavasti tulevaisuudessakin lehden kautta välittyy moninaisuus, mutta samalla yhteenkuuluvuus.
-Nina Harjulehto
